Ajankohtaista

Eivät kaikki miehet

PENA IS BACK!

Storytel Original -äänikirjani Eivät kaikki miehet ilmestyy elokuussa! Lasikatosta tuttu Pena palaa Lasikaton itsenäisessä jatko-osassa ja ajautuu keskelle Lailankaa ravistelevaa #metoo-skandaalia. Eivät kaikki miehet venyttää chick litin rajoja pidemmälle kuin kukaan koskaan aiemmin.

Pentti Taisto Urho Yli-Äijä, nykyaikaisen tarinan hankala sankari ja entinen automekaanikko, on nopeasti kyllästynyt eläkkeellä oloon ja tarpeettomuuteen. Ystävältään Rainelta, joka on Radio Lailailain johtaja, hän on onnekseen saanut oman radio-ohjelman. Vihdoinkin Pena saa äänensä kuuluviin omassa Miesselitys-ohjelmassa, mutta miten siihen vastaa maailma, jossa mitään ei saa enää sanoa?

Onnen saarella

Joskus varhaisina suviaamuina saattaa sen nähdä juuri auringon herätessä. Ei siitä silloinkaan eroita muuta kuin punertavan autereen kaukana taivaan rannalla, ja muutamat sanovat, ettei sekään ole muuta kuin kuultavan taivaan ja nousevan auringon heijastelua etäisiin liikkuviin vesiin.” 

Onnen Saarella on haikean kaunis tarina kaukaisilla hohtavilla vesillä sijaitsevasta paratiisista, joka siintää kaukana horisontissa ihanana onnen valtakuntana. Onko Onnen Saari oikea paikka, sielunmaisema vai kaukaisuudessa siintävä sielun leposija?

Onnen saarella on elävä esimerkki Volter Kilven runollisen kauniisti soljuvasta kielestä sekä taiteen hyvää tekevästä voimasta.

Esityspaikka: Vanha Luotsiasema, Kustavi, Heponiemi

Teksti: Volter Kilpi (1903) Dramatisointi: Elina Kilkku (2021) Ohjaus: Elina Kilkku Näyttelijät: Jenni Kitti ja Henna Tanskanen Visualisointi: Paula Koivunen

 

Nummisuutarit

Railakas ja erittäin raikas tulkinta klassikkonäytelmästä. Lavan täyttävät laulu, tanssi, vauhti ja vaaralliset tilanteet, kun Nummisuutarin Eeva lähtee katastrofaaliselle mutta silti koomiselle kosiomatkalleen.

ESITYKSET
to 30.6. ensi-ilta
la 2.7., su 3.7.
ti 16.8., ke 17.8., to 18.8., la 20.8., su 21.8., ti 23.8., ke 24.8.

Arkisin klo 19, la-su klo 15
Koulunkulmantie 34, Palojoki, Nurmijärvi

LIPUT
lippu.fi ja Taaborinvuorelta tuntia ennen esitystä.

Lasikatto

Railakkaan hauska ja raikkaan oivaltava kertomus räjäyttää romanttisen komedian atomeiksi ja laittaa lasikatot helisemään.

Salli Vaara juhlii 39-vuotissyntymäpäiväänsä uudenvuodenaattona. Salli on sinkku ja täydellisen tyytyväinen elämäänsä Lailangan pikkukaupungissa, missä hän työskentelee paikallisradion tuottajana. Salli tekeekin uuden vuoden lupauksen: Hän ei aio muuttaa elämässään yhtään mitään. Ja tietenkin kaikki muuttuu. Vuoden ensimmäisenä työpäivänä Salli saa kuulla, että työpaikalla on edessä suuria uudistuksia. Sallin tuottajanpesti lakkautetaan, ja sen sijaan Sallin toivotaan omaksuvan kikattavan naisjuontajan roolin uudessa Kollikupla-aamuohjelmassa, jonka perustana ovat rasvaiset vitsit ja perinteiset sukupuoliroolit. Muutoksen tuulet puhaltavat Lailangalla toiseenkin suuntaan, sillä kaupunkiin on vastikään perustettu Tasa-arvoteko-nimisen järjestön uusi toimipiste. Kun Sallille yllättäen tarjotaan työpaikkaa Tasa-arvoteossa, hän ajautuu sisäiseen kamppailuun: pitääkö kiinni tutusta ja taloudellisesti turvallisesta työpaikasta, vai heittäytyäkö seikkailuun, joka on täynnä epävarmuuksia? Salli huomaakin olevansa kuin romanttisen komedian sankaritar: on tehtävä mahdottomalta tuntuva valinta – mutta ei kahden miehen, vaan kahden työpaikan välillä.

Lukija: Susa Saukko

Kirja on kuunneltavissa Storytel-palvelussa

Nuoruus on juhla

Kirjoittamani musikaali Nuoruus on juhla sai ensi-iltansa Turun Nuoressa Teatterissa 22.2.22.

Turun sanomien kritiikissä sanottiin muun muassa näin:  “Itse pidän erityisesti siitä, ettei näytelmä tee teemoistaan ongelmaa, eikä yhteenkään asiaan takerruta sellaisella ratkaisua etsivällä palolla, jolla aikuiset usein näytelmiä nuorille kirjoittavat. Turun nuoren teatterin juhlamusikaalissa nuoruus saa olla juuri niin ihanaa tai kamalaa kuin se kaikessa absurdiudessaan voi olla. Aihetta käsitellään koskettavalla huumorilla ja kepeällä aitoudella, ilman selittelyä, kauhistelua, vähättelyä tai pään silittelyä”.

– Frida Maria Pessi, Turun sanomat 23.2.2022

Lisätietoja ja lippuja TÄÄLTÄ

Jumalainen jälkinäytös

Tragedian ainekset syntyvät hyvistä pyrkimyksistä

Elina Kilkun Alina-romaanitrilogian päätösosassa Jumalainen jälkinäytös äidin ja tyttären suhteesta muodostuu hilpeä farssi ja riipaiseva tragedia.

Alinan isä tekee kuolemaa, ja äiti on saapunut Pariisista asti isän viimeisiin hetkiin. Kun kaikki on ohi, äiti ilmoittaa yllättäen jäävänsä nuoren miesystävänsä kanssa Suomeen. Hänen on tehtävä teatterilavastus, johon hän on saanut apurahan muutama vuosi sitten.

Alinan oma apurahahanke ystävien kanssa on tyrehtynyt petokseen ja välistävetoon, ja rahan myöntäjät penäävät myös hänen työnsä edistymistä. Sekä äiti että tytär tarvitsevat taideprojektia, tarvitsevat todella kipeästi. Yhteistyöstä tulisi yhtä helvettiä.

Elina Kilkun tragikoomisessa tarinassa otetaan käyttöön antiikin Kreikan teatterin keinot ja tehdään terapianäytelmää äidin ja tyttären suhteesta. Kilkun terävä huumori iskee jälleen pinnalla pulppuilevaa naurua syvemmälle, sakeimpiin sedimentteihin ihmisen minässä.

Alina-sarjan päätösosa ilmestyi elokuussa 2021.

Ihanalle tytölle kunniamaininta!

 
Ihanalle tytölle on 16.4.2021 myönnetty Punni-kunniamaininta.
Lastenkirjainstituutti perustelee kunniamainintaa näin:
“Elina Kilkun Ihana tyttö (Bazar 2020) on puhutteleva ja moniulotteinen nuortenkirja vallasta ja haavoittuvuudesta. Kirja kertoo yhdeksäsluokkalaisesta Reetasta, joka pääsee teatterin lukiolaisille suunnattuun musikaaliin näyttelemään pääroolia. Yksinäinen Reetta tuntee vihdoin kuuluvansa johonkin. Hän ihailee musikaalin ammattilaisohjaajaa Jarmoa ja haluaa tehdä tähän vaikutuksen. Nelikymppisen Jarmon ja Reetan välille kehittyykin pikku hiljaa suhde, jossa toisella osapuolella on kaikki valta ja toisella ei ole todellista mahdollisuutta kieltäytyä. Teatterimaailman väärinkäytöksiä ja seksuaalista hyväksikäyttöä rohkeasti kuvaava teos asettuu tärkeäksi osaksi Metoo-keskustelua. Kirjan rakennetta rikkova loppuratkaisu pysäyttää ajattelemaan.”
Kiitos Lastenkirjainstituutti!

Vaimovallankumous

 

Naimisiin? Ei kiitos.

Romanttisten komedioiden stereotypiat saavat kyytiä Elina Kilkun riemastuttavassa romaanissa Vaimovallankumous.

Anni Suvilahden ylettömän ihana kumppani Mika on järjestänyt ikimuistoisen 10-vuotispäivän pariskunnan yhdessäolon kunniaksi. Mika on huomioinut Annin rakkauden romanttisiin komedioihin ja tehnyt Helsingistä New Yorkin, romanttisten komedioiden pääkaupungin, jonka huolellisesti valittuihin kohteisiin hän on järjestänyt klassikkoelokuvien kohtauksia muistuttavia yllätyksiä. Juhlapäivän huipennukseksi Mika kosii Annia. Anni sanoo ei. Tästä vastauksesta alkavat ensin helvetilliset tunnontuskat, mutta ihmisen, ja jopa kosinnasta kieltäytyneen naiseläjänkin, onneksi on ystäviä, jotka nostavat nenän vedenpinnan yläpuolelle ja jotka kutsuvat kyläilemään kotikaupunkiinsa ­­– New Yorkiin!

Elina Kilkun tavaramerkkejä ovat reippaan railakas, absurdiksikin paisuva huumori, yhteiskunnallisesti terävä silmä ja luja luottamus ystävyyden kantavaan voimaan. Vaimovallankumous pohjautuu suosittuun, samannimiseen Storytel Originals -äänikirjasarjaan.

Kirjaa voi ostaa esimerkiksi täältä!

Kapitalismi – tarinoita pääomasta

 

Kiitettyjen, loppuunmyytyjen ja keskustelua herättäneiden LÄSKIn ja Häiriön jälkeen Elina Kilkku ja Raisa Omaheimo työryhmineen tuovat lavalle kapitalismia käsittelevän esityksen!

Kapitalismi – tarinoita pääomasta on henkilökohtaiselta tasolta poliittiseksi kohoava esitys siitä, miten vallitseva talousjärjestelmä vaikuttaa jokaiseen meistä, jokaisella elämämme osa-alueella, joka päivä. Se osoittaa hyytävän kirkkaasti, miten järjestelmämme luo liian ahtaita normeja, tuhoaa planeettamme ja tekee meistä kaikista lopulta onnettomia. Trilogian uusin osa on aiempien tavoin karnevalistisen hauska, traaginen, yhteiskunnallinen ja syvästi henkilökohtainen esitys, jossa fragmenteista muodostuu väkevä kokonaisuus. Kapitalismi – tarinoita pääomasta on yhtä aikaa päiväkirja ja huoneteatterin mittakaavassa toteutettu, rakenteita ravisteleva spektaakkeli.

Mahdoton elämä

 

Raikkaan feministinen ja reippaan irrotteleva kuvaus taiteilijaelämästä nykypäivän Suomessa

Neljääkymmentä ikävuotta lähestyvä teatteriohjaaja ja pian ex-yh-äiti Alina on sovittamassa hääpukua. Kaikki on täydellistä. Hän on muuttanut tulevan miehensä, kuuluisan teatteriohjaajan Matias Raatteentien ja lasten kanssa rintamamiestaloon, jonka huoneissa kukkivat kauniit tapetit ja pihalla on lapsille oma hiekkalaatikko.

Myös Alinan työelämässä paistaa aurinko. Hän on juuri saanut ensi-iltaan kirjoittamansa ja ohjaamansa Mahdoton-näytelmän, ja uusi ohjaustyö on jo odottamassa. Vihdoinkin elämänpalaset loksahtelevat kohdilleen. Sitten Alinan näytelmästä julkaistaan kritiikki Helsingin Sanomissa.

Elina Kilkun Mahdoton elämä jatkaa Alinan tarinaa, joka sai alkunsa romaanissa Täydellinen näytelmä. Kilkku kuvaa puolisoiden välistä kilpailua, kateutta, hylätyksi ja mitätöidyksi tulemisen tunteita. Railakkaasti irrottelevaan tyyliin kerrottu tarina pureutuu jälleen perinteisten työmarkkinoiden ulkopuolella leipänsä ansaitsevien asemaan ja erityisesti naistaiteilijan osaan niin perhe- kuin työelämässä.


Fast Food Kathakali

 

Kulkukoira haukkuu
eli hopeinen ovikello soi,
todellisuus hukkuu,
kaiken sanoilla paremmaksi kääntää voi.

Lahden kansanopiston teatterikoulutus tuo 20.8.2020 ensi-iltaan kirjailija ja teatteriohjaaja Elina Kilkun teoksen Fast Food Kathakali. Esitys kantaesitetään Lahdessa.

Fast Food Kathakali on kertomus köyhyydestä sekä taloudellisesta ja ruumiillisesta eriarvoisuudesta. Esitys peilaa länsimaisen yhteiskunnan epäkohtia Intiaan, jonka slummissa suomalaiset Arja ja Skandinaavi joutuvat silmäkkäin omien toiveidensa ja pettymystensä kanssa. Onko edes jumalallisesta väliintulosta apua, kun toisella on kuusi telkkaria ja toisella kuusi nälkään kuolevaa lasta?

 

Ihana tyttö

 

Jos se tuntuu oikealta, voiko se olla väärin?

Viisitoistavuotias Reetta on seitsemännessä taivaassa. Hänen teatteriunelmansa ovat toteutumassa, onhan hän saanut pääosan musikaalista, jonka muut näyttelijät ovat lukiolaisia ja jonka ohjaa oikea ammattilaisohjaaja. Tästä tulisi parasta ikinä.

Ohjaaja on nelikymppinen Jarmo, kokenut teatteritaiteen konkari. Hän edustaa kaikkea sitä, mitä Reetta kaipaa, ja suhtautuu Reettaan kuin aikuiseen. Reetta tahtoo olla Jarmon silmissä mielenkiintoinen keskustelija ja vakavasti otettava näyttelijälupaus. Ohjaajan katseen valokeilassa hän haluaa loistaa ja antaa kaikkensa. Ihan mitä vain.

Ihana tyttö on nuortenromaani, joka vie #metoon askelta pidemmälle. Se kertoo kielletystä suhteesta, jossa toisella osapuolella on kaikki valta ja toiselta puuttuu todellinen mahdollisuus sanoa ei.

Lataa lukunäyte TÄÄLTÄ

Täydellinen näytelmä

 

Esirippu nousee, tarina alkaa.

Alina on äiti, teatteriohjaaja, työtön, freelancer ja sinkku. Ennen kaikkea hän on kahden alle viisivuotiaan tenavan äiti, jonka arkielämän kommellukset Kalliossa paisuvat lähes absurdeihin mittasuhteisiin. On Alinan lapsilla tietysti myös isä, Jouni, joka tosin tällä hetkellä on Ranskassa. Eipä hänestä enempää.

Alina haaveilee paluusta työhön. Tasapainoilu äitiyden, toimeentulon, viranomaisten, apurahaviidakon ja kelpaamisen tunteiden kanssa kertoo jotain olennaista nyky-yhteiskunnastamme. Ei ole elämä ihan koko aikaa pelkkää ruusuilla tanssimista. Eikä varsinkaan koska on olemassa Matias Raatteentie. Hän on Alinaa viisi vuotta nuorempi, ärsyttävä ja omahyväinen ohjaaja, joka tuntuu saavan joka ikisen apurahan tai ohjaustyön, joita myös Alina on hakenut. Vai muistuttaako Matias sittenkin eräästä kulmasta katsoen vähän Ewan McGregoria…?

Täydellinen näytelmä on Alinan elämästä kertovan trilogian ensimmäinen osa. Railakkaan liioitteleva teksti käsittelee paitsi yksinhuoltajuutta myös taiteilijaelämän karikoita. Oman mausteensa soppaan tuovat äitiyden ja taiteilijuuden yhdistämisen haasteet: hiekkalaatikolla on vaikea verkostoitua teatterinjohtajien kanssa.

Vaimovallankumous 2

 

Vaimovallankumouksen toinen tuotantokausi ilmestyi helmikuussa 2019. Kyseessä on kymmenosainen Storytel Originals -äänikirjasarja. Ensimmäinen tuotantokausi käsitteli kriittisesti parisuhdetta ja romanttista komediaa. Toisen tuotantokauden aihe on vapaaehtoinen lapsettomuus.

Vaimovallankumouksen ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu puolaksi nimellä Wywrotowe żony.

Vaimovallankumous on hauska, viihdyttävä ja anarkistinen käänteinen romanttinen komedia. Ensimmäisellä kaudella sosiaalisiin normeihin ja ympäristön odotuksiin kyllästynyt Anni haluaa erota täydellisestä miesystävästään. Toisella kaudella Anni puolestaan joutuu miettimään uudenlaisia parisuhdekiemuroita ja vauvoja. Vastauksia Anni lähtee molemmilla kerroilla hakemaan ystävänsä Irenen luota Amerikasta asti.